Muisto unelmasta

Bussi pysähtyy Rautatientorille. On jo pimeää ja kiiruhdan kotia kohti lumen pyryttäessä kasvoihin. Mietin työpäivääni, ja mieleeni tulee hetki yli kahdenkymmenen vuoden takaa.

Olin kevätretkellä valokuvauksen harrasteryhmän kanssa. Määränpää oli Rauma, jossa tutustuimme vanhaan kaupunkiin. Mukulakivisillä kujilla riitti ihailtavaa ja kuvattavaa. Pääsimme vierailulle opettajan opiskeluaikaisen tuttavan valokuvastudioon. Hän kertoi meille innostavasti työskentelystään muotokuvaajana. Studio oli erilainen kuin missä olin aiemmin käynyt. Siellä oli itse maalattuja taustoja, luonnonvaloa, kauniita muotokuvia seinillä. Siinä hetkessä oli jotain, jonka halusin itselleni. Tämä olisi minun unelmani. Olisipa minulla oma studio joskus.

Kahlatessani lumisen torin läpi liikutun muistosta. Olen toteuttanut tuon unelman, mutta en osaa olla tyytyväinen. Aina puuttuu jotain, mitä en ole saavuttanut. Riittääkö mikään?

Siinä hetkessä ymmärsin, että tämä tie on tärkeä. Lähden sitä kulkemaan vilkuilematta sivulle. Olen tehnyt aivan liian pitkään montaa työtä ja asiaa kerralla, ja sitten väsynyt kaikkeen. Jälkeenpäin katsottuna tieni tähän on ollut määrätietoinen. 

Pääsin opiskelemaan kuvataidetta vuonna 2000. Opiskelu oli ihanaa. Piirsin, maalasin, tein grafiikkaa ja kuvanveistoa, mutta mikä parasta: sain tehdä valokuvia pimiössä niin paljon kuin vain pienen lapsen äidillä oli aikaa. Valmistuin taidemaalariksi Pekka Halosen akatemiasta 2003. 

Olin päättänyt pyrkiä Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen opintoihin, ja opiskelupaikka aukesi vuonna 2005. Jännitti valtavasti kuinka pärjäisin siellä, mutta taiteen kandiksi valmistuin 2008 ja maisteriksi 2012. Näiden vuosien saatossa tein paljon erilaisia töitä, mutta kaiken keskiössä pysyi oma taiteellinen työskentely. Pikkuhiljaa syntyi halu hyödyntää kertynyttä ammattitaitoani myös yritysideana. Näin Tarukuva sai alkunsa vuonna 2015.

Kuvataiteilijan identiteetti on vahvasti läsnä valokuvaajana työskennellessäni. Pystyn tuomaan valokuvien tunnelmaan ja esillepanoon paljon kokemuksesta, jota olen saanut tehdessäni omia taideprojekteja, kuvasarjoja ja näyttelyripustuksia. Herkkyys ja vahvat tunteet tulevat kuviini: se on osa persoonaani, jonka haluan näkyvän työssäni. Rakastan klassista sommittelua ja erilaisten studiovalaisujen rakentamista. Kaiken tämän yhdistävä tekijä on aina ollut kuva ihmisestä. Se on aiheena kiinnostanut ja inspiroinut minua oli kädessäni sitten sivellin tai kamera. Olen usein miettinyt mikä ihmisen kuvaamisessa minua kiehtoo? Onko se katse?

“Kuvaushetki – minä katson sinua ja sinä katsot minua. Vaikuttavimmat kuvat ovat kuitenkin mielestäni niitä, joissa katseesi on poispäin minusta.”